Jurijs Trosenko

Jurijs aloitti kilpatanssin harrastamisen Pietarissa 7-vuotiaana samalla luokalla olleen tytön pyynnöstä. He ehtivät tanssia yhdessä parin vuoden ajan, kunnes tyttö päätti lopettaa, kun taas Jurijsille tanssista oli tullut tärkeä harrastus, jonka lopettaminen ei olisi tullut mieleenkään. Tanssi seurasi mukana Suomeen muuton myötä 2012 ja ensimmäiseksi pariksi Jurijsille löytyi nykyinen hallitseva Suomen mestari Claudia Ketonen. Yhdessäkin he voittivat juniorisarjassa kaikkiaan viisi Suomen mestaruutta ja pääsivät peräti MM-kisoissa semifinaaliin asti. Myöhemmin kilpaillessaan yhdessä tanssiparinsa Kia Lehmuskosken kanssa aikuistensarjassa edustivat he Suomea myös MM-kisoissa ja pari menestyi muutenkin kisaparketeilla. Menneiltä kisavuosilta ikimuistoisimpia hetkiä ovatkin juuri voitetut Suomen mestaruudet, sekä tietysti Suomen edustaminen arvokisoissa.

Oman kilpauran jälkeen siirtyessään ammattilaiseksi Jurijs on kouluttautunut niin opettajana (STOL ja IDTA), kuin kilpatanssikisojen tuomarinakin. Opettajauran yksi tähänastisia huippu hetkiä oli, kun hänen opettamansa pari pääsi ensimmäisinä Suomalaisina lapsiluokassa palkintosijoille arvostetussa Blackpoolin kisassa. Opettajan ja tuomarin työn ohella Jurijs esiintyy itse erilaisissa televisio- ja teatteriproduktioissa. Esiintyjänä uran kohokohta on ollut mahdollisuus päästä samalle lavalle arvostamiensa opettajiensa Jukan ja Sirpan kanssa heidän teoksessaan Double. Jurijs inspiroituu musiikin lisäksi juuri ihmisistä, joita on saanut kohdata uransa aikana. Jukka ja Sirpa ovat erityinen esimerkki henkilöistä, jotka aikanaan inspiroivat häntä tanssijana ja nykyisin toimivat tärkeinä roolimalleina opetuksessa. Korkealle arvostamiltaan opettajailtaan ja isältään Jurijs ammentaa asennetta niin elämää kuin työtä kohtaan ja haluaa omalta osaltaan vaikuttaa ilmapiiriin työympäristössään.

HSDS:llä Jurijs toimii opettajana lapsille, nuorille ja aikuisille. Hänen ohjatussa harjoituksessa lapsi- ja nuorisoluokan kilpatanssiparit tanssivat puolet ajasta vakioita ja toisen puolet lattareita. Jokaista tanssia käydään läpi kolmen eri kappaleen verran keskeytyksettä ja tyylilajien välissä tehdään tanssijoille tärkeitä lihaskuntoharjoitteita. Tekniikkatunnilla käydään läpi joko vakioiden tai lattareiden kuvioita, sarjoja ja konkreettisia yksityiskohtia. Lisäksi Jurijs antaa paljon myös yksityistunteja eri tasoisille kilpatanssijoille ja harrastajille, sekä suunnittelee koreografioita. Opettajana hänelle on tärkeää nähdä valmennettavissaan kehitystä ja hän tähtää aina siihen, että tuloksia syntyy. Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää, että valmennettavat nauttivat omaehtoisesti opiskelusta ja uuden oppimisesta. Jurijs uskoo erityisesti lapsia opettaessaan, että mikäli heillä on hauskaa keskenään ja selkeät tavoitteet, niin opitaan tekniset asiat siinä samalla helpommin. Opettajana hän nauttii kaikkien tanssien opettamisesta, mutta itse tanssii yleensä mieluiten rumbaa.

Vapaa-aikansa Jurijs viettää mieluiten oman perheen kanssa ja nauttii koiran kanssa ulkoilusta ja touhuamisesta. Kilpatanssi pitää Jurijsin tulevaisuudessakin kiireisenä, sillä laji kehittyy jatkuvasti ja on tietysti tärkeää pysyä ajan hermolla niin valmentajana kuin tuomarinakin. Hänen ensisijainen tavoitteensa on, että oppilaat saavat parhaat mahdolliset edellytykset menestyäkseen kilpailuissa ja tulevilla urillaan muutenkin. Esiintyjänä ja tanssijana Jurijs haluaa pysyä kunnossa ja huolehtii itsestään aktiivisesti. Hän toivoo tietysti, että saa tehdä mahdollisimman pitkään rakastamaansa työtä monipuolisesti tanssin parissa.