Millas Dancing Life

Tanssin ilo kuuluu kaikille

Tanssiharrastus tuli elämääni, kun äiti ilmoitti minut Terttu Laakson balettikoulun oppilaaksiollessani 5-vuotias. Ajatteli varmaan, että saadaan tuohon vilkkaaseen esikoiseen vähän kuria ja järjestystä. Näistä kahdesta en niin tiedä, mutta ainakin saatiin hyvä ryhti ja koko elämän läpi mukana kulkenut rakas harrastus. Baletti oli ja pysyi, vaikka teini-iän musiikkimaku synnytti kiinnostuksen myös muita tyylisuuntia kohtaan. Erilaiset kisat ja esiintymiset kuuluivat asiaan, mutta koskaan en haaveillut tanssijan urasta. Elämän kulkiessa opintojen ja työelämän välillä tasapainoillen jäi kuitenkin kaikki säännöllinen harrastaminen hetkeksi taka-alalle. Helsingissä ei myöskään ollut vuosituhannen vaihteessa oikein tarjontaa tanssikouluista, joissa olisi voinut käydä omiin aikatauluihin sopivasti ilman sitoutumista aikuisille suunnatuilla tunneilla.

Joitakin vuosia sitten pääsin ystävän polttareissa kokeilemaan salsaa ja lattarirytmit veivät mennessään. Kampista läheltä kotia löytyi mukavan oloinen tanssikoulukin, joten aloittaminen onnistui helposti. Rennon letkeä tunnelma, musiikki ja uuden oppiminen oli mitä parhainta vastapainoa stressaavalle työrytmille. Pakko myöntää, että ensimmäisillä tunneilla olin hetkittäin lähes epätoivoinen, sillä niin haparoivaa askeltaminen oli ja tuntui kun en olisi koskaan ennen mitään tanssinutkaan. Pikkuhiljaa juonesta sai kuitenkin kiinni ja uskaltauduin kokeilemaan muidenkin opettajien tunteja. Bailatinon kautta löytyi HSDS:lläkin tuttu kasvo Sutu Markkanen ja salsan lisäksi tunneilla pääsi kokeilemaan muitakin tansseja.

Tänä päivänä en voisi kuvitellakaan elämääni ilman tanssin tuomaa iloa ja energiaa.

Vastoinkäymisiäkin on tullut ja koko ensimmäisen vuosipuoliskon 2015 odotin kuumeisesti takaisin tunneille pääsemistä polven eturistisideleikkauksen jäljiltä. Samaan aikaan kun sainfyssarilta kauan odotetun luvan taas palata lajini pariin, niin kuulin Sutulta uudesta Jukan ja Sirpan avaamasta tanssikoulustaKaapelilla. Viime syyskuussa pyöräillessäni Kaapelille jännitti kuin ensimmäisenä koulupäivän. Mielessä pyöri millaisia mahtavat ollakaan ne muut koulun oppilaat ja opettajat. Toivoin hartaasti, että paikanpäällä vallitsisi positiivinen tunnelma ja, että polvi kestäisi paluun rakkaan harrastuksen pariin. Nyt ihan naurattaa moiset ajatukset! Tunnelma HSDS:llä on todella avoin ja paikka täynnä positiivista energiaa.

Tuntuu, että monet jotka ovat tanssineet nuorena kaipaavat harrastuksen pariin, mutta eivät tiedä mistä aloittaa. Minulta kysytään usein missä käyn tanssimassa ja monet ovat kuvitelleet, että treenaamme jossakin tiukassa ryhmässä ja vakiotunneilla. Toivon todella, että mahdollisimman moni kaikista heistä tulisi rohkeasti kokeilemaan ja antaisi taas musiikin viedä mennessään. Tanssi kuuluu kaikille ja harrastuksen pariin palaaminen on aikuisenakin helppoa. Itsekin olen löytänyt iloisten ja inspiroivien ihmisten joukosta paitsi vakiotuntini niin myös monia mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Oppiminen ei kuulu vain nuoruusvuosiin ja saman riemun siitä saa vielä näin aikuisenakin. Epäonnistumisen pelko lienee itselleni suurin este kokeilulle, mutta sitä tunnetta kun omat ennakkoluulot ylittää, niin ei voita kyllä mikään. Musiikki, liike ja energia toimivat todellisina stressinpoistajina, eikä kotisohva voita koskaan Kaapelille lähtöä. Joskus voi tietysti vähän tökkiä ja takkuilla, mutta aina poljen kotia kohti hölmö onnellinen hymy naamalla.

Jos siis olet yksi niistä joka ei ole vielä tunneille uskaltanut tai mietit kehtaisiko sitä kokeilla jotain ihan uutta tuntia, niin tule mukaan avoimien ovien päivänä 4.9. Silloin on mainio mahdollisuus löytää tie takaisin tanssin pariin ja tuntivalikoimasta itselleen mieluisimmat vaihtoehdot. Itse ainakin meinaan reippaasti kokeilla taas pitkästä aikaa kaikkea uuttakin ja ehkä palauttelen sen baletinkin taas viikkorytmiini. Energistä ja tanssin riemun täyteistä syksyä kaikille HSDS:n tyypeille toivottaen!