Ikuisesta laihduttajasta nautiskelevaksi tanssahtelijaksi - Milla

14/10/2017

Viime aikoina on mielessä pyörineet paljon ajatukset siitä mitä tältä tanssiharrastukselta haluan ja mitä tavoittelen. Kysymys on tullut vastaan myös ystävien ja tuttavien esittämänä, sillä ovathan he väistämättäkin huomanneet lisääntyneet treenituntien määrät vähentyneenä vapaa-aikana ja mahdollisuuksina tavata. Siinä missä ennen olin valmis jättämään yhdet treenit väliin, jos muiden aikataulut eivät taipuneet helposti omiini, niin nykyään priorisoinkin tietyt tunnit ylitse muiden menojen. Ystävien hetkittäinen hämmennys on ymmärrettävää, sillä aiemmin heidän käsitys on varmasti ollut, että liikun lähinnä liikkumisen vuoksi ja tavoitteet ovat liittyneet enemmänkin seuraavan kesän bikinikuntoon.

Mikä sitten saa minut priorisoimaan. Tai harjoittelemaan välillä kiukkuun asti samban ja jiven askeleita, vaikka kumpikaan ei ole aiemmin kuulunut suosikkeihini. Mikä saa pidemmänkin päivän päätteeksi sitomaan korkkarin remmit jalkaan, vaikka tiedän varpaista katoavan verenkierron ja jalkojen näyttävän tunnin jälkeen kaikkea muuta kuin terveiltä. Miksi otan yksityistunteja, joilla treenaamme joinakin päivinä ehkä vain kolmea askelta tai painon siirtoa. Mikä on ylipäätään se yli ajava voima, joka kuljettaa ilta toisensa jälkeen HSDS:lle, vaikka takuulla joskus olisi mukavaa tehdä jotain muutakin.... Kaikessa yksinkertaisuudessaan vastaus on kaikessa siinä inspiraatiossa, jota esimerkiksi studiolla käyminen tarjoaa ja motivaatiossa tulla paremmaksi.




Väsyneet, mutta onnelliset Katrin korkkaritunnin jälkeen. Varpaissa ei paljon ollut enää tuntoa, mutta hymy edelleen herkässä.



Jokainen meistä haluaa olla elämässään jossakin hyvä. Tavoitteita ja päämääriä kohti pyrkiminen vaatii motivaatiota, sillä harvoin matka perille on kuin sunnuntaikävely puistossa. Työelämän ulkopuolella omat tavoitteet syntyvät useimmiten inspiraatiosta. Kuvat unelmien lomakohteista, design huonekaluista, haaveiden autosta, laskuvarjohypystä tai mistä ikinä itse sitten innostuukin, saa meidät säästämään ja tavoittelemaan jotain mitä haluamme. Tavoitteita on toki muitakin kuin materiaalisia ja varsinkin niiden osalta on mieli tehnyt itselleni usein temput. Itselläni nämä nimittäin liittyvät keskeisesti ajatuksiin siitä miltä minun tulisi näyttää tai mielikuviin siitä miten monta kiloa kevyempänä uskoisin olevani jollakin tapaa tyytyväisempi. Olen ollut jonkinlaisella laihdutuskuurilla tai vähintään suunnitellut sellaista suurimman osan elämästäni. Ja ollut suurimmaksi osaksi tyytymätön itseeni. Olen laskenut kaloreita, punninnut niin kehoani, kuin ruokaani, kieltänyt herkuttelut, juossut naama irvessä pitkin Kaivopuiston rantoja, pumpannut salilla, hypännyt steppilaudalla, seurannut sykemittarilla kuinka paljon treenatessa kulutin ja mitannut mittanauhalla.

Jotain mielenkiintoista on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana. Polven eturistisideleikkauksen kuntoutuksen aikana tuli julman selväksi, että ilman ankaraa treenaamista ei tule koivesta enää entisensä. Treenaamisen fokus salilla muuttui ulkonäön muovaamisesta liikkeen mahdollistamiseen. Hermosto vaati ärsykkeitä toisensa jälkeen jalan toiminnan palauttamiseen ja vieläkin huomaan toispuoleisuuteni sen lisäksi, että edelleen oikea jalka on kaksi senttiä(!) kapeampi. Minulla on ollut aina tapana kerätä talteen erilaisia inspiraatiokuvia. Matkailuaiheisten kuvien lisäksi joukossa on ollut aina erilaisia ihmisiä. Usein kuvia unelmieni vartaloista. Reilu vuosi sitten inspiraatiokuvissakin on tapahtunut muutos ja kuvissa esiintyy enää lähinnä tanssijoita upeissa asennoissa. Asennoissa, jotka vaativat tiukkaa kehonhallintaa ja lukemattomia tunteja harjoittelua. En tiedä taivunko koskaan moniinkaan niistä asennoista vaikka kuinka harjoittelisin, mutta inspiraationa ne toimivat erinomaisesti ja tavoitteita on aina hyvä olla ☺

Tällä pidemmällä aikavälillä huomaan myös muutoksen suhtautumisessani ruokaan ja liikuntaan. Ruoka on nykyään väline ja nautinto, jonka avulla pystyy tekemään asioita. Olen tänään enemmän huolissani siitä, että saan riittävästi oikeanlaista ravintoa jaksaakseni, kuin siitä syönkö liikaa. Ruuan laadullakin on nykyään paljon enemmän merkitystä. Sykemittarin kanssa treenaan edelleen, mutta seuraan lähinnä palautumisaikoja ja jälleen sitä, että syön varmasti riittävästi. Homma on kääntynyt ihan nurinkuriseksi. Siinä missä aiemmin jouduin hillitsemään herkuttelua ja mässäilyä, niin joudun nyt hillitsemään tanssituntien ahmimista. Palautumisajan puutteella ja kehonhuollon laiminlyönnillä oli nimittäin iso osuutensa siihen miksi eturistisiteeni alunperinkin pamahti poikki.

Ravinnon ja liikunnan tasapainottelun ohella olen harjoitellut lepoa ja unta. Alkusyksystä taisin käydä aika intona kierroksilla, sillä heräsin aamuyöstä usein nälkään! Pikkuhiljaa on onneksi löytynyt unirytmikin taas ja porskuttelen menemään seitsemän tunnin yhtäjaksoisia unia. Ravinnon, liikunnan ja unen pyhässä kolminaisuudessa on muistakin arjen haasteista tullut paljon helpompia. Onhan se vaan selvää, että hyvin syöneenä ja levänneenä maailma näyttää paljon valoisammalta. Minulle kahden muun tasapainon löytämiseen on auttanut tämä rakkaus lajiin ja tahto tulla paremmaksi siinä mitä teen.

Facebook muistutti syyskuun alkupuolella minua parin vuoden takaisesta päivästä jolloin olin päässyt ensimmäistä kertaa fyssarin luvalla tanssimaan: Jumaliste miten upea fiilis! Kylmät väreet ja suunnaton riemu!! Kiitos Satu :) Ja jos joku etsii paikkaa missä tanssia, niin suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tämän: http://www.hsdancestudios.fi

Muistan vieläkin hyvin miten leveä hymy naamalla poljin ensimmäistä kertaa Kaapelilta kotiin. Tuo sama hymy naamalla olen polkenut satoja kertoja samaa reittiä sittemmin. Mikä suunnaton onni ja ilo onkaan löytää itselleen se juttu mistä nauttii ja saa näin paljon energiaa!

Milla kirjoittaa blogiin tanssin harrastajan näkökulmasta ja vaihtaa mielellään ajatuksia rakkaudesta lajiin, niin HSDS:n aulan sohvalla, kuin täällä virtuaalisesti kommenttilaatikossakin.